maanantai 31. joulukuuta 2012

Tekotaiteellista paskaa ja hyvää uutta vuotta!

Mietin koko päivän kotona millaisen hienon uudenvuoden toivotuksen mä teille keksisin. En mä keksinyt. Mulla olis ollu koko päivä aikaa keksiä, mutta en keksinyt. Olisi ollut aikaakin kun kerran olen vain istunut kokopäivän kotona koiravahtina. Noh ei aina voi onnistua. En edes minä.¨

Ilman kliseistä uuden vuoden toivotusta en voinut silti tätäkään blogia jättää, joten tussi käteen ja piirtämään.. Paperi toisensa jälkeen lensi roskiin kunnes keksin. Piirretään muotoja. Ei mitään vitun kuvaa, muotoja! Muotoja josta sitten muodoistuu jotakin. Jotain tekotaiteellista paskaa kuten mulla on tapana sanoa monista mun tekemisistä töistä joihin en ole tyytyväinen. Töitä joita en oikeastaan edes pidä minkään sortin taiteena.



Ehkä tää on sitten tätä mun uutta innostusta piirtää jotain vähän sarjakuvatyylistä. Jotain sinnepäin, mutta ei sitten yhtään kuitenkaan. Sarjakuvatyyliä sekoitettuna tähän omaan suosikkiin fotorealismiin. Mittasuhteiltaan siis kutakuinkin oikeaa mutta jälki on jotain epämääräistä, pelkistettyä, jotain ihan uutta Tiiaa. Noh ehkä välillä on ihan hyvä kokeilla jotain uutta ja ihmeellistä.

Jokatapauksessa koiravahdin velvollisuudet kutsuu joten toivotan tässä vaiheessa kaikille onnea tähän jonkin aikaa sitten alkaneeseen uuteen vuoteen, pitäkää hauskaaa! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti