Sivut

tiistai 11. joulukuuta 2012

Jokainen meistä on paras


Kerran valokuvaustunnilla opettajamme sanoi meille, että jos olet hetkessä jonka haluat tallentaa, kuvaa se. Ei ole väliä mikä kamera sinulla on mukanasi, sillä se mikä sinulla on, on siinä hetkessä parhain mahdollinen. Mietin tuota lausetta silloin, miten muka joku kännykkäkamera voisi olla kunnon kameraa parempi?

Tänään kuitenkin tajusin lauseen idean ensimmäistä kertaa kunnolla. Ei kuvan laadulla ole väliä, vain sillä hetkellä. Siinä hetkessä on ollut jotain miksi olet halunnut kuvan ottaa. Ja vaikka kuva olisi kuinka huonolaatuinen tahansa, se voi aina palauttaa sinut siihen hetkeen. Se on siis oikeasti ollut paras mahdollinen kamera siinä hetkessä. 

Tajusin myös ettei tämä lause koske pelkästään kameroita. Sitä voi käyttää myös monessa muussa harrastuksessa, lajissa ja ihan elämässä yleensäkin. Törmäsinkin tähän asiaan tänään tehdessäni yhtä koulutehtävää. Tehtävänä oli piirtää jokin monimutkainen laite lyijykynällä A3 kokoiselle paperille. Päätin piirtää kameran, mutta huomasin että kaikki piirustuspaperini ovat joko koululla tai tampereella. Työ olisi kuitenkin tehtävä, joten nappasin vesivärilehtiöstä yhden paperin. Otin kynät esille ja mitä vielä, ainoastaan yksi lyijykynä, 9B. 

Hieman tympiintyneenä lähdin kuitenkin piirtämään. Jälki ei ollut parasta mahdollista, mutta työn edetessä aloin oikeasti tykätä paperille ilmestyvästä jäljestä. Aloin uskoa että työstä voi oikeasti tulla jotakin. Että siitä voi oikeasti tulla hieno. Ja onhan tämäkin kuva ikäänkuin osoitus siitä hetkestä. Ei parasta mahdollista laatua, mutta osoitus siitä että aina ei tarvita kalliita piirustuspapereita ja miljoonaa eri vahvuista kynää, kun jo sattumanvaraisella paperilla ja kynällä voi saada aikaan jotain mihin voi kuitenkin loppujenlopuksi olla ihan tyytyväinen.

Vaikkei tuosta koulutyöstä kaikkein hienointa luomustani tullutkaan, se oli siinä hetkessä paras mahdollinen mitä sain aikaan ja olen siihen tyytyväinen. Haluankin jokaisen teistä tajuavan, että vaikka käytössäsi ei olisi parhaat mahdolliset resurssit, sinulla ei olisi kaikista parhain päivä tai lähtökohdat eivät muutenkaan olisi millään tavalla mallillaan, niin aina voi onnistua ja olla paras mahdollinen itsensä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti